Koronavirus ja lemmikit

Voiko lemmikki sairastua koronavirukseen? Voiko koira tai kissa olla COVID-19 kantaja ja levittää virusta?

Koronavirus lemmikillä, eli koiralla tai kissalla huolettaa monia.

Miten COVID-19 tarttuu?

Tämänhetkisen tiedon mukaan uutisissa oleva koronavirus COVID-19 tarttuu vain ihmisestä toiseen pisaratartunnan välityksellä eli yskiessä tai aivastaessa jopa kahden metrin säteelle levittyvien eritteiden välityksellä.

Tutkimuksissa (Princeton ja UCLA yliopistot Pohjois-Amerikassa) on todettu viruksen säilyvän tartuttamiskykyisenä huoneilmassa kolme tuntia, pahvissa 24 tuntia ja metalli- sekä muovipinnoilla jopa kaksi tai kolme päivää. Virus säilyy paremmin liukkailla pinnoilla, kuin huokoisissa materiaaleissa. On erittäin epätodennäköistä, että virus säilyisi lemmikkien turkissa infektiokykyisenä, jos infektoitunut ihminen on yskinyt lemmikin turkkiin tai suukotellut lemmikkiä. Asia ei täysin pois suljettavissa.

Voiko koira tai kissa olla COVID-19 kantaja ja levittää virusta?

Voiko koiralla tai kissalla olla koronavirus COVID-19? Center for Disease Control and Prevention (CDC), World Organisation for Animal Health (OIE) sekä World Health Organisation (WHO) mukaan ei ole mitään todisteita, että koirat voisivat sairastua koronavirusinfektioon tai olla SARS-CoV-2 kantajia tai tartuttaa COVID-19 ihmisiin.

Kissojen, mukaa lukien isojen kissaeläinten kuten tiikereiden sekä leijonien tiedetään voivan saada COVID-19 tartunta: https://www.aa.com.tr/en/health/covid-19-might-easily-transmit-among-cats-research/1840667

Tutkimuksen mukaan tartunnan saaneet kissat eivät oireile millään tavoin. Tartunnan saanut kissa voi tartuttaa myös muita kissoja:

https://www.japantimes.co.jp/news/2020/05/14/national/coronavirus-domestic-cats/#.XsOd8hMzY6U

Ei ole tiedossa, että kissa voisi tartuttaa ihmistä.

Pitääkö lemmikin omistajan tehdä jotain erityisiä toimia tai varotoimia?

Tämänhetkisen tiedon valossa lemmikkieläinten suhteen ei ole tarvetta tehdä erityisiä suojatoimenpiteitä, ellet itse ole sairastunut viruksen aiheuttamaan tautiin.

Jos ihminen on itse sairastunut COVID-19 infektioon World Small Animal Veterinary Association (WSAVA) ja American Veterinary Medical Association (AVMA) ohjeistavat lemmikkien omistajia kohtelemaan lemmikkejä samoin kuin ihmisiä kohdeltaisiin eli välttämään fyysistä kontaktia. Center for Disease Control and Prevention (CDC) ohjeistaa, ettei lemmikkejä tällöin tulisi halata, suukottaa tai antaa niiden nuolla itseään tai jakaa heidän kanssaan ruokaansa. Jos sairastat, pese kätesi ennen ja jälkeen lemmikin käsittelyä.

Jos viet lemmikkisi eläinlääkärin, soita sinne etukäteen ja kerro lemmikin olleen kontaktissa koronavirustartunnan saneeseen ihmiseen. Eläinlääkäriaseman tulee tällöin tehdä suojatoimia, joten ethän mene klinikalle suoraan. Klinikoille tulee lemmikin mukana mennä vain yhden ihmisen. Viejällä ei saa olla flunssan oireita eikä hän saa sairastaa koronavirusta tai olla ollut yhteydessä sairastuneeseen tai 14 vuorokauden sisällä ulkomailta suomeen palanneeseen henkilöön. Klinikalla tulee pitää 1-2 metrin etäisyys muihin ihmisiin ja huolehtia hyvästä käsihygieniasta sekä asianmukaisesta yskimisestä tai aivastamisesta esimerkiksi kyynärtaipeeseen.

On tärkeää huomioida lemmikin lääkitykset

Tärkeää on nyt pitää huolta kroonisesti sairaista lemmikeistä ja varautua kotiapteekilla akuutteihin vaivoihin. On tärkeää varautua koronavirusepidemian sivuvaikutuksiin, kuten omiin vaikeuksiin käydä eläinlääkärissä tai eläinlääkäreiden joutumiseen karanteeniin ja eläinklinikoiden sulkemiseen, tai jopa eläinklinikoiden konkurssiaaltoihin johtuen vähentyneistä asiakasmääristä.

Jos lemmikilläsi on jatkuva lääkitys, huolehdithan välittömästi, että sinulla on kotona muutaman kuukauden tarpeet tai että resepti on ainakin voimassa syksyyn 2020 asti.

Jos lemmikkisi tarvitsee esimerkiksi epilepsialääkitystä, on lääkityksen tasot hyvä määrittää nyt ja tarvittaessa rukata lääkitystä. Jos käytössä on munuaisten takia verenpainelääkitys, on verenpaine ja munuaisarvot hyvä kontrolloida. Jos lemmikillä on sydänlääkitys, tulee sydän vähintäänkin kuunnella, ellei myös tutkia ultraäänellä, jos viime ultrasta on kulunut kauan aikaa. Säännöllistä kipulääkitystä vaativan lemmikin kivun tila on hyvä tarkistaa yleistutkimuksella ja tarvittaessa määrittää lisälääkityksen tarve.

Suosittelen, että kaikki tarkastavat välittömästi kroonisesti sairaan eläimensä lääkevarastot ja reseptitilanteen ja käyvät tarvittaessa kontrollissa. Jos joutuu koronakaranteeniin, ei liikkuminen enää olekaan helppoa, ja lähin eläinlääkäriasemakin voi olla kiinni infektion takia. Eläinlääkärit eivät suomen lain mukaan saa määrätä reseptilääkkeitä kuin fyysisesti vuoden sisällä tutkimalleen eläimelle. Edes pandemian aikana ei Ruokavirasto ole antanut tähän poikkeuslupaa uusimmassa ohjeistuksessaan 18.3.20. Eläinlääkäri voi klinikalle soitettaessakin kieltäytyä määräämästä jatkoreseptiä esimerkiksi puhelimitse, vaikka edellisestä tutkimuksesta olisi kulunut selkeästi alle vuosi, jos hän kokee tarpeelliseksi pyytää lemmikki kontrolliin.

Etäeläinlääkäri voi auttaa monissa vaivoissa

Etäeläinlääkärit voivat hoitaa n. 70% potilaista vapaakaupan tuotteilla ja reseptivapailla itsehoitotuotteilla. Reseptilääkkeitä emme tällä hetkellä voi määrätä, emme voi rikkoa lääkelakia. Voimme silti hoitaa ison osan akuuttitapauksista ja antaa ohjeita kroonikoiden omistajille.

Apua kannattaa ehdottomasti kysyä etäeläinlääkäriltä ennen ruuhkaiselle klinikalle suuntaamista, jos kyseessä ei ole suora reseptin uusimispyyntö.

Kotisivulta https://chat2vet.com/varaa/ pääset varaamaan oman etäkonsultaatiosi. Chat2vet – apu on lähellä!

Eläinlääkäri Eva Kaisti

chat2vet

Ethän kopioi tekstiä tai mitään sen osia luvatta. Tarvittaessa esimerkiksi halutessasi siteerata tekstiä ota yhteys kirjoittajaan, eva@lahivet.fi

Artikkeli löytyy muokattuna myös täältä:

https://www.lahitapiola.fi/tietoa-lahitapiolasta/uutishuone/uutiset-ja-tiedotteet/uutiset/uutinen/1509563468655

sekä täältä

https://www.talouselama.fi/uutiset/korona-on-saanut-monet-huolestumaan-lemmikkinsa-terveydesta-mutta-onko-syyta-asiantuntija-ei-voida-taysin-poissulkea/70cbdf9a-a910-42c3-a34d-cd6df7b2e455